13 vinkkiä siihen, miten varata tilausajot parhaaseen hintaan

Linja-auton vuokraus edullisesti.

Olemme koonneet pikaoppaan tilausajojen varaamisesta mahdollisimman edulliseen hintaan. Näitä vinkkejä hyödyntämällä voit säästää tuntuvasti kuluissa budjetin ollessa rajallinen.

  1. Ole liikkeellä hyvissä ajoin. Tilausajo kannattaa varata viimeistään kolme viikkoa ennen matkan ajankohtaa. Mikäli varaat tilausajon liian lähellä lähtöpäivää, saattaa busseja olla tarjolla rajoitetusti, jolloin korkea kysyntä nostaa hintoja.
  2. Älä kuitenkaan varaa kyytiä liian varhain. Kuljetuksen varaaminen kannattaa aikaisintaan kolme kuukautta ennen lähtöpäivää. Mikäli lähtöpäivään on puoli vuotta tai jopa vuosi, liikennöitsijät eivät ole ehtineet vielä avata varauskalentereitaan. On hankala tarjota palveluita tietyllä hinnalla pitkän ajan päähän, sillä kulut saattavat muuttua tulevien kuukausien saatossa.
  3. Tee retki sesongin ulkopuolella. Huhti-, touko- ja kesäkuu ovat meille vuoden vilkkainta aikaa, kun kouluista lähdetään luokkaretkille, yrityksen pitävät tyky-päiviä, monet suuntaavat festareille ja esimerkiksi hääsesonki alkaa. Tilausajojen kysyntä on siis korkealla. Heinäkuussa on toki hiljaisempaa, mutta moni kuljettaja lomailee, joten tarjolla on myös vähemmän tilausajoja. Sinun kannattaakin ajoittaa matkasi ennemmin vaikkapa tammi-, helmi- tai maaliskuulle. Syksyllä hiljaisempia kuukausia ovat loka- ja marraskuu, kun taas joulukuussa alkavat pikkujoulukausi ja laskettelusesonki.
  4. Valitse oikea päivä. Tilausajon ajankohdalla on muutoinkin merkitystä. Paras viikonpäivä matkustaa on usein maanantai, tiistai tai keskiviikko. Tilausajot nimittäin monesti painottuvat viikonloppuihin eli perjantaille, lauantaille ja sunnuntaille. Sunnuntaisin kuljettajille maksetaan myös työehtosopimuksen mukaisesti tuplapalkkaa.
  5. Varaa oikean kokoinen bussi. 19 hengen ryhmä mahtuu vielä pikkubussiin. 49-57:ää osallistujaa varten kannattaa tilata tavallinen bussi. Kaksikerrosbussissa matkustaa maksimissaan 78 henkilöä.
  6. Lähde liikkeelle mieluummin suuremman ryhmän voimin. Kuluja tilausajosta tulee saman verran 25:lle kuin 50:llekin henkilölle, sillä ryhmä tarvitsee joka tapauksessa täysikokoisen linja-auton. Suurempien ryhmien kuljettaminen tuleekin usein edullisemmaksi henkilöä kohden kuin pienempien.
  7. Älä jaa matkalaisia eri busseihin. Mikäli matkaan lähtee enemmän väkä, ei isoa porukkaa kannata jakaa useampaan pieneen bussiin, vaan tilata ennemmin esimerkiksi yksi 78-paikkainen kaksikerrosbussi. Pääkaupunkiseudun alueella kerrosbusseja on tarjolla kuitenkin rajatusti, joten ne on syytä varata hyvissä ajoin saatavuuden mahdollistamiseksi.
  8. Muista huomioida kuljettajan ajo- sekä lepoajat. Yksi kuljettaja voi ajaa päivässä enintään 9-10 tuntia, jonka jälkeen on pysähdyttävä lepäämään. Tämä onkin syytä pitää mielessä reittiä suunnitellessa. Tarvittaessa voit valita jonkin lähemmän kohteen tai jättää välistä yhden tai useamman välipysähdyksen.
  9. Valitse majoituksesi sijainti kohteessa oikein. Matkasta tulee kalliimpi, jos kuljettajaa tarvitaan kohteessa suorittamaan paikallisajot esimerkiksi majapaikalta palveluiden ja aktiviteettien pariin. Älä siis yritä säästää majoituksessa, vaan varaa sen mieluummin läheltä määränpäätä, jolloin olette kävelymatkan päässä kaikkialta.
  10. Muista huomioida myös kuljettajan majoitus. Jos kuljettaja ei ehdi ajaa reittiä edestakaisin työtuntiensa puitteissa tai mikäli matka on niin pitkä, että välissä on pysähdyttävä yöksi lepäämään, joutuu hänkin majoittumaan jossain. Monesti on edullisempaa varata kuljettajalle majoitus ryhmävarauksen yhteydessä. Jos siis tarjoat kuljettajalle yhden hengen huoneen, tulee tilausajosta edullisempi.
  11. Porrasta lähtö. Mikäli olet varannut kyydin useammalle ryhmälle tai suurelle joukolle, on lähtö syytä porrastaa. Tällöin yksi bussi voi hoitaa kaikki ajot, eikä tarvitse varata useampaa ajoneuvoa ja kuljettajaa. Ensimmäinen ryhmä kannattaa lähettää matkaan hieman aiemmin, jotta bussi voi palata hakemaan seuraavan porukan kyytiin ensimmäisten jo nauttiessa kohteen tarjonnasta. Sama porrastus voidaan toistaa myös paluukyytejä järjestellessä.
  12. Valitse kohde, jonne on edullista matkustaa ja suunnittele ryhmäkoko oikein. Kuluja tilausajolle kertyy muun muassa ajettujen kilometrien mukaan. Siispä, jos kohdetta ei ole vielä valittu, myös lähialueidin juhlatila- sekä aktiviteettivaihtoehdot on hyvä pitää mielessä matkaa tai tilaisuutta suunnitellessa. Monilta paikkakunnilta löytyy jopa täysin ilmaisia vierailukohteita, kuten museoita ja luonnonpuistoja. Ehkä ajattekin pidemmän matkan vieraillaksenne ilmaisessa kohteessa tai vaihtoehtoisesti suuntaatte jonnekin lähistölle ja maksatte aktiviteeteista hieman enemmän?
  13. Muista hintatakuu. Meillä Tilausajobussit.fi -palvelulla on käytössä hintatakuu kaikille sivustomme tarjouksille. Mikäli siis saat joltain toiselta palveluntarjoajalta edullisemman hinnan samalle kuljetukselle, ota meihin yhteyttä, niin teemme paremman vastatarjouksen.

Kuinka varaat bussin käyttöösi?

Tilausajobussit.fi -palvelusta bussien varaaminen yrityksellesi on helppoa. Koordinoimme bussimatkat puolestasi alusta loppuun. Varausprosessimme koostuu kolmesta yksinkertaisesta vaiheesta:

  1. Suunnittele tilausajo: Syötä reitti, päivämäärä ja matkustajien määrä varauspalveluumme. Saat tarjouksen heti.
  2. Varaa suoraan netistä: Voit tehdä varauksen suoraan netissä (yhdensuuntaiset & meno-paluu matkat). Jos sinulla on lisätoiveita matkalle, pyydä tarjous sähköpostilla osoitteesta [email protected].
  3. Maksa laskulla: Tilausajot erääntyvät maksettavaksi pääsääntöisesti 14 vrk ennen lähtöpäivää. Voit muuttaa varaustasi tai peruuttaa matkan veloituksetta siihen saakka.

Jos sinulla on kysyttävää tai monimutkaisempia matkustusvaatimuksia, joita ei voi syöttää online-varauspalveluumme, ota rohkeasti yhteyttä asiakaspalveluumme. Lähetä meille sähköpostilla matkasuunnitelmasi ja teemme sinulle räätälöidyn tarjouksen.